Sivut

sunnuntai 30. maaliskuuta 2014

Pienet ketunpoikaset

Nämä lapaset valmistui jo viime sunnuntaina, on vain muka pitänyt niin kiirettä, etten ole ehtinyt koneelle istahtaa kuin sähköpostit lukemaan..
Nyt kuitenkin lyhyt rauhallinen hetki aamukahvin kera, ennen kuin alan koristella 10veen synttärikakkua ja laittaa muita tarjottavia (ja ruokaa ennen synttäreiden alkua, eivät ole sitten illalla koko lauma vatsa kipeänä pelkästä herkkujen ahmimisesta). Eilinen päivä meni siivotessa ja pyykkiä pestessä (pesukone ollut rikki puoli viikkoa, ja kun vihdoin saatiin siihen varaosa, pyykkikopat pursui ja vyöryi yli reunojen pitkin apukeittiön lattiaa..
Synttäreitään viettää meidän vitonen, joka täyttää jo kymmenen vuotta! Vuodet kuluvat niin nopeasti, ihan liian nopeasti! Kymmenen vuotta sitten kun kaunis tumma kiharatukkainen neitokaisemme  syntyi, esikoinenkin oli vasta eskarissa. ;o))

Mutta pidemmittä puheitta päivän aiheeseen. Eli ne lapaset.


Mallina Ravelrysta löytynyt Natalia Morevan Little Foxes. Ruskeasävyiset neuloin ohjeen mukaisesti, ja niistä tuli sopivat nykyiselle eskarilaiselleni. Pinkkivartisiin lisäsin pari silmukkaa kuvio-osaan, ja neuloin lapasen pari kerrosta pidemmäksi, ja ne sopivat 10veelle.


Pikkukettuset
Lanka Gjestalin Janne
Langankulutus yhteensä 150g (pienemmät 72g ja isommat 78g)
Silmukoita varressa 44, kämmenosassa 48 (ja isommissa 50)
Silmukanlisäykset tein lapasiin heti raitakuvion jälkeen, että peukalo"kiilasta" tuli tarpeeksi pitkä.




Uudet lapaset on jo puikoilla, ne tosin valmistuvat vielä hitaammin kuin nämä. ;o)

sunnuntai 16. maaliskuuta 2014

Voittoputki

Jo traditioksi käynyttä Sukkasatoa kerättiin viime syksynä jälleen syys-lokakuun ajan. Minä osallistuin tietysti sadonkeruuseen, uskollisesti olen ollut mukana jo vuodesta 2007. Sukkasadolla on nykyään Ravelryssakin oma ryhmänsä, jonne jokainen voi raportoida omat valmistuneet sukkansa.

Sukkasadon sponsoreiksi oli lupautunut ainakin Lankamaailma ja Wetterhoff, jotka lahjoittivat palkintoja jaettavaksi osallistujien kesken. Palkinnot arvottiin pian joulun jälkeen, ja yksi niistä osui minulle! Jippii! Aikamme palkintoja odoteltiin saapuvaksi ja ryhmän sisälläkin ihmeteltiinkin, että minne ovat joutuneet.. Mutta vihdoin helmikuun puolella palkinnot kotiutuivat. ;o)
Minulle osui Lankamaailman lahjoittama palkinto, ilmeisesti samanlainen kuin neljälle muullekin. Kaksi kerää Strompegarnin sukkalankaa ja 2,5mm puikot. Ko. langasta olen aiemminkin neulonut, ja olen kovasti tykännyt, mutta noita värjätystä koivusta tehtyjä puikkoja en ole aiemmin kokeillut, mutta ihan luxustyökaluilta vaikuttavat. ;o))


Ja kun tuo arpaonni potkaisi kerran, potkaisi se vielä toisenkin kerran. (Täytyisi nyt osallistua mahdollisimman moneen arvontaa, jos sama voitokas linja sattuisi jatkumaan pidempäänkin.. ;oDD)

Meidän Blondi, toisiksi vanhin tytär harrastaa nukkekotoilua, ja hänen puolestaan osallistuin synttäriarvontaan Loten Nukkekotipäiväkirja -blogissa (jota tytär seuraa säännöllisesti, ja jota itsekin käyn nykyään silloin tällöin kurkkimassa). Niin hassustihan siinä kävi, että voitettiin.
Ensin ajattelin, etten kerro tyttärelle etukäteen mitään, että paketti on sitten yllätys, mutta tytär ehti käydä lukemassa blogista voittajan ja ihmetteli sitä sitten ääneen. ;o) Mutta tytär oli kyllä niin onnellinen, ja kehui, että ne Loten saappaat ja kengät on ihan kuuluisia ja kaikki tietää ne ja Lotte oli kuulemma tehnyt niitä mm. joulukalenterivaihtareihin jne.

Nuo saappaat on kyllä niin ihanan minit, että tuntui, että täytyy pinseteillä käsitellä, että voi edes kuvan ottaa.


Kiitos Lotelle, ja Kiitos Lankamaailmalle!

tiistai 4. maaliskuuta 2014

Muutamat Ailit

Nämä Ailit taisivat valmistua jo tammikuun aikana, aika vain rientää niin, etten ole ehtinyt kirjata niitä tänne. Päivät olen ahertanut työkokeilussa, ja illat menevät sitten normaaleissa kodin touhuissa plus remonttiapuna. Ei ehdi paljon sohvaan istahtaa, eikä osaa tarttua käsityöhön..

Ailit ei tosin ole koskaan ollut minun lempparineule (siksikin niin hitaasti edennyt..), olen lapasia tehnyt joskus ennenkin, enkä silloinkaan tykännyt kuviokerran neulomisesta. Valmiista neulepinnasta sitten taas pidän hyvinkin paljon!

Yläkerran ensimmäinen puoli, eli lasten huoneet ja oleskelutila ovat vihdoin valmiit. Eilen mies laittoi viimeisiä listoja paikoilleen. Lapset ovat jo viikolla vähitellen siirtyneet tavaroineen uusiin huoneisiinsa, oleskelutila on vielä siivoamista vailla. Nyt mietitään, siirretäänkö telkkari ja sohvat yläkertaan (ja kuka ne jaksaa kantaa..) ja tehdäänkö alakertaan ISO ruokailutila.. Poikien vanha huone alakerrassa on nyt käsittelyn alla, kun HäjyFlikka muuttaa sinne. Lattia on hiottu ja lakattu, ja tapetit vaihdetaan.
Huoneista tuli mielestämme oikein onnistuneita! Täytyykin ottaa kuvia ja laittaa tännekin. ;o)


Mutta sitten ne käsityöt. Yritän tämän vuoden aikana hieman pienentää lankavarastoani. Aloitin helpoimmasta (paksuimmasta) langasta ja pienimmästä pussukasta. Kolme kerää sinistä, punaista ja luonnonvalkoista, ja
yksi vaaleanpunainen, jota jäi pieni nöttönen, muut kuluivatkin viimeiseen pätkään.

Ailin lapaset, ohje Ullasta
Lanka Drops Nepal
Langankulutus 430g
Puikot 3,5
Silmukoita resorissa 40, kämmenosassa 48, peukalossa 18

Lapasissa on 8 kuviokertaa ennen peukaloa (punaisissa 7) ja 10/11 sen jälkeen. Lapaset ovat sopivan kokoisia meidän teineille, ja 10-vuotias varasi itselleen punaiset, pienimmät.