Sivut

perjantai 30. elokuuta 2013

Sukkasatoon

Monessa muussa blogissa on jo kerrottukin syyskuussa alkavasta Sukkasadosta , joten kannan minäkin korteni kekoon.  Eli Sukkasato on täällä taas! Olen tainnut olla mukana ihan ensimmäisestä kerrasta lähtien, ja jälleen kerran aion osallistua! Tällä kertaa olen mukana Perunalaarissa. Tosin inspis on vähän hukassa, kun olen koko vuoden tehnyt vuorotellen lapasia ja sukkia..

 Vilkaisin tuossa kerran aiempien vuosien sukkasato -aiheiset tekstini läpi muistellakseni, mitä olen neulonut muina vuosina. Joinain vuosina olen ennen sukkasadon alkua kuvannut sukkalankani, ja kuvia katsellessa minua ilahdutti kovasti, kun huomasin lankavarastoni uusiutuneen melkein kokonaan. ;oD Muistin jopa mitä olen neulonut mistäkin langasta, ja kenelle mitkäkin sukat ovat päätyneet.. Toki sellaisiakin keriä löytyy, jotka jumittavat varastossa vuodesta toiseen ja odottavat inspiraation ja/tai oikean mallin löytymistä, mutta enemmän on tullut lankaa käytettyä, kuin mitä osasin kuvitellakaan. ;o)

Tässä tämän hetkinen sukkalankavarastoni. Sadan gramman kerät ovat mukana sellaisenaan, mutta jos lankaa on kaksi 50 gramman kerää, kuviin pääsi edustamaan vain toinen. Korin ulkopuolelle jäivät myös kaikki seiskaveikat. Ohutta lankaa on vähemmän kuin ennen, vaikka se on lempparineulottaavaani.

Aseistautunutkin olen mielestäni aika hyvin. Omistan kaksi paketillista noita metallisia 15cm puikkoja (ovat muuten lemppareitani!) ja muutamat Knit Pron hiilikuituisetkin on tullut hankittua, vaikka kalliita ovatkin.



Mitäpäs muuta meidän elämään kuuluu! Yläkerran huoneet ovat vihdoin toteutumassa! On niitä odotettukin, ja puhuttu ja suunniteltu vuositolkulla. Työ etenee hitaasti, kun mies melkein yksin rakentaa, mutta toivotaan, että jouluksi valmistuisi..
Yläkertaan tulee neljä makuuhuonetta, olohuone ja puolilämmin varasto. Vähän turhan reteesti lisätilaa minusta tehdään, mutta on se sitten kyllä ihana, kun joskus vihdoin saadaan purettua tätä meidän huushollin ahtautta ja nurkattäyteentupattua tavarapaljoutta!!

Kuvassa ihan vasemmalla näkyy aloitettua puulattiaa (joka tällä hetkellä on jo edistynyt kovasti).


torstai 15. elokuuta 2013

Tardikset

Niin se kesä vaihtui syksyksi, kun koulut alkoivat.

HäjyFlikka aloitti Lyseon lukiossa, eikä ole tähän mennessä löytänyt koulusta mitään positiivista kerrottavaa. (Ärsyttävää!) Yläasteella aloittanut harmitteli, kun koulun pihalla ei ole penkkejä, keinuja tai mitään muutakaan. Sanoinkin, ettei keinuminen tai rimpassa kiipeily taida enää sopia yläastelaisen imagoon. ;oD Eskarilainen on innoissaan, vaikka koko kesän oli sitä mieltä, ettei mene eskariin vaan haluaa olla kotona äidin ja pikkusiskon kanssa. ;oD

Marjapuskat ollaan melkein tyhjennetty, herukat kypsyivät tänä vuonna aikaisemmin mitä muina vuosina. Mehuja keitetty, ja osa pakastettu sellaisenaan, on sitten talvella aineksia rahkajälkiruokaan ja marjapiirakkaan..
Heinäkuussa lapset innostuivat keräämään mustikoita ihan myyntiin asti. Ovat koko ajan vailla jotain uutta, tällä kertaa jokainen vinkui ja mankui uutta kännykkää. No, isänsä sitten innosti heitä tienaamaan itse edes osan, ja kävivät porukalla muutaman kerran metsässä. Minä sitten puolestani autoin perkaamisessa.

Sitten siihen varsinaiseen aiheeseen, eli käsitöihin.

Meillä tuo nuoriso fanittaa Doctor Who:ta, ja täytyy myöntää että itsekin mielelläni katsoin sarjaa heidän kanssaan. Kaikkia tietysti harmitti, kun sarja jäi tauolle ja jatkuu vasta joskus ensi vuoden puolella. En usko että lapset käy täällä lukemassa, joten voin vapaasti kertoa, että ostin jo pari vanhempaa kautta joululahjaksi. Saadaan sitten tillittää sarjaa vaikka koko joululoma, eikä tarvitse joulukonsertteja kuunnella. Eipä silti, ei meillä kyllä muutenkaan niitä kuunnella, se on tässä hälinässä mitään toivotonta touhua!


No, joka tapauksessa nuo fanit halusivat Tardis-aiheiset lapaset. Näitten kanssa meni kyllä ikä ja terveys. Huolimatta siitä, että piirsin kaaviot ja laskin kerrokset mielestäni sopivan kokoiseen lapaseen, ensimmäinen versio oli liika pitkä ja jouduin purkamaan sen. Neuloin varresta aiempaa lyhyemmän, pienensin neliöitä ja sain lapasesta toisella yrityksellä sopivan kokoisen. Lapanen mahtuu minullekin, mutta on sopivampi tyttärelle, jolla on pienemmät kädet. Parin tekeminen alkoi jo tökkiä, mutta se valmistui kuitenkin nopeasti, kun vain sain sen alkuun.


Malli oma
Lanka Lanett (sin), Fabel (harmaa) ja Regia (kelt)
Langankulutus yhteensä 73g
Silmukoita 70
Puikot 2
Koko: leveys 10cm, kokopituus 26 cm, peukalosta ylöspäin noin 13,5cm.




Ja lisää näitä tarttis kuulemma neuloa, jokaiselle omat. Huoh.

perjantai 2. elokuuta 2013

Jälleen yhdet mysteerisukat

Käväisin eilen Menitan loppuunmyynnissä, eipä sieltä taaskaan tarttunut mitään mukaan.. mutta huvitti sivusta kuunnella myyjän ja asiakkaan keskustelua. Oulussa kuulemma kaikki virkkaavat villatakkia Puro-langasta, jota sitten epätoivoisesti metsästävät kaikista mahdollisista liikkeistä.. No, minä en virkkaa Purosta (voin kyllä myydä pois ne kaksi kerää, jotka omistan..).
Yhtä virkattua liiviä (koska langasta tuskin tulee enempää) olen suunnitellut tekeväni, mutta en nyt oikein tiedä laitanko suunnitelman odottamaan. Jos kerta kaikki muut virkkaavat, niin minä en taida halutakaan! ;oP

No, helteistä huolimatta sain valmiiksi heinäkuun SKA -mysteerisukat.


Malli July 2013 Mock (Sheryl Giles)
Koko L / 70s. (=42)
Lanka Louhittaren luolan Väinämöinen (väri Kurpitsa) ja nauhat Fabel (turkoosi)
Langankulutus 98g
Puikot 2,5, 2,25 ja 2




Tämä traktori ei liity mitenkään aiheeseen, mutta kokeiltiin kuvata sukkia sen kyydissä, kun nyt kerta tuolla meidän pihalla tönöttää. Näköjään vain yksi kuva jäi tänne blogiin.. no, ei se mitään, onpas nyt ikuistettu miehen veljen zetorikin. ;o))