Sivut

torstai 3. tammikuuta 2013

Vielä viime vuodessa


Joulu tuli ja meni. Vietimme sen kotosalla oman perheen kesken niin kuin aiempinakin vuosina.

Edellisvuonna pukki oli niin kiireinen, että oli jättänyt lahjasäkit ulko-ovelle, mutta nyt hän ehti istahtaa vähäsen aikaa ja jutella ja kysellä kuulumisia. Juniori ja tokaluokkalainen isosiskonsa lauloivat pukille vaikka kovasti sitä jännittivätkin. ;o)) Lasten kommenteista päätellen kaikki saivat mieluisia lahjoja. Ja minä kun meillä hankin melkein kaikki lahjat (mummukin laittaa rahaa ja jättää miettimisen minulle), ostin itsellekin jotain, etten jää ihan ilman (Sydämen Asialla -alkukaudet ja Lundbergin Jää:n).. Olipas mieluistat lahjat minullakin! ;oD

Nuoremman pojan joululahjatoivelistassa (joka muuten oli aika lyhyt ja vaatimaton) oli yhtenä toiveena hellyttävästi VILLASUKAT. Joululahjaksi näitä sitten yritinkin neuloa, mutta sain ensimmäisen valmiiksi vasta jouluna. Onneksi sovitutin sitä poijalla, koska se oli liian pieni. Ja liian pitkä. Minä olin tyhmä luullut, että poika haluaa unisukiksi polvipituiset sukat,  mutta ei kuulemma sittenkään.. Eli purkuun meni sekin onneton yksinäinen sukka, tai purin vain alkuresoriin saakka, lisäsin siihen muutaman silmukan ja neuloin joulunpyhinä sukat valmiiksi.


Perussukat omalla mallilla
Koko 38
Lanka Drops Fabel
Langankulutus 82g
Silmukoita 64

Poika valitsi itse tuon langan jo aiemmin, ennen kuin aloin tekemään viimeisiä sukulaisille meneviä sukkia ja lapasia jouluksi. Kerällä tuo lanka ei minusta ollut kauhean kaunista, mutta täytyy myöntää, että hyvin poika valitsi! Lanka oli niin herkullisen väristä, siinä vaihteli juuri sellaiset sinisen ja vihreän sävyt, joihin minä olen niin tykästynyt! Näitä sukkia oli ilo neuloa!


Niin se on vihdoin vuosi vaihtunut uuteen! Hyvästi vaan vanha vuosi, en jää kaipaamaan. Toivottavasti tästä vuodesta tulee käsityörikkaampi, vaihtelevampi ja mielenkiintoisempi kuin edellisestä!

Päätin kuluvana vuonna vähentää langan ostamista, koska sitä lankaa minulla tosiaan on varattuna varmaan loppuiäkseni. Ostolakko koki heti pienen kolauksen, kun kävin eilen Lumoavan Langan loppuunmyynnissä. Aiemmin en sinne ehtinytkään, mutta eilen oli jo pieni kiire hankkia tyttären koulutyöhön napit, ja käytiin ne hakemassa siitä viereisesti Ompelutalosta.. samalla vaivalla sitten siihen ekaksimainittuun..

Suunnittelin eilen tekeväni lankainventaarion, mutta huushollin siivous ajoi tärkeydessään sen edelle.. mutta ehkä jonakin päivänä sitten.

Loppuun pari kuvaa joulusta:
Liljan posket eivät punoita jännityksestä, vaikka niin voisi helposti luulla. Lapsiin iski ilmeisesti parvorokko tuossa joulun alla. Tauti oli onneksi lievä. ;o)


Koirakin viihtyi sisällä kovilla pakkasilla. Tässä tiiraillaan lähikoivussa hyppivää oravaa..





9 kommenttia:

Auli kirjoitti...

Kivat sukat ja joulukin vaikuttaa mukavalta, meillä on pienet punaposket jo kasvaneet niin kovin isoiksi... Hyvää Uutta Vuotta!

viv kirjoitti...
Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.
viv kirjoitti...

Villasukat on mun joulutoivelistalla melkein aina, oon semmoinen "viluvarvas". :) Tosi nätit sukat tuossa "kuusenkoristeina"!

Oletko ehtinyt vielä lukea Jäätä? Kiinnostaisi itseäkin, pitänee laittaa varaukseen kirjastosta.

Inkeri kirjoitti...

Nätit sinikirjavat sukat.

Anonyymi kirjoitti...

Meillä tytär on ehtinyt palelluttaa kätensä kun äiti ei ole ehtinyt neuloa lapasia....Ja pyysi kaveriltaan joululahjaksi lovikkaita. :-D

Kivan väriset sukat. Mä olen yrittänyt välttää nyt Lumoavaa kun tuota lankaa on kyllä ihan tarpeeksi ja tuli jo joulukalenteritarjouksiin tartuttua.
T. Marika

Eija kirjoitti...

Ihanan reippaat raitasukat.
Tuo parvorokko onkin aikamoinen tauti kun aikuiselle iskee...sekin kannattaa pienenä sairastella.
Mukavaa alkanutta vuotta :)

Susanna kirjoitti...

Nätit sukat. Niin pojatkin saivat :)

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Auli ja Inkeri!

Viv; en ole "ehtinyt" vielä lukea kirjaa, vaikka tuossa se on tyrkyllä koko ajan..

Marika; mä taas en joulukalenteria avannutkaan, mutta muhun iskee aina sanat ale, loppuunmyynti, -%, vaikkei mitään tarttiskaan..

Eija; hui, mä kuvittelin että se parvo on joku pikkutauti vaan, meillä ei kaikkiin edes iskenyt!

Susanna; hyvä jos kelpaa. Seuraavat teen vähän paksummasta langasta, on sitten vähän lämpimämmätkin. Ja sano vaan jos jollekin muullekin on tarvetta, täältä pesee..

Seijasisko kirjoitti...

On kyllä kivanväristä tuo Fabel!!Mukava oli lukea teidän joulusta!