Sivut

sunnuntai 16. lokakuuta 2011

Eikä mikään vahingonlaukaus

Ei mulla mitään käsityöaiheista asiaa ole, tulin vain kertomaan, että synttärini on taas vietetty ja yksi vuosi mittariin lisätty. Ihme miten ikää kertyy, vaikkei sitä tunne itseään kuin kaksi.. tai no, kolmekymppiseksi.. Lapsilta sain lahjaksi Pikkumyy- emalimukin. ;o)) Tuon toisen ostin itse jo aiemmin. Koristeeksi taidan mukit laittaa, kuka niitä nyt malttaisi käyttää, kuluvat ja kolhiintuvat vielä!


Mies käy näin viikonloppuaamuisin metsällä, kun herää aina ennen muita eikä osaa sisällä liikuskella hiljaa muita herättämättä. Ja kyllä kai ne metsästäjänvaistotkin ajavat liikkeelle.. ;o)

Eilen sitten ampui elämänsä ensimmäisen metson. Ja tänä aamuna toisen. Ensimmäinen jo syötiin aiemmin pyydystetyillä pyi'llä täytettynä. Piti oikein ruokavieraita kutsua, kun saatiin niin harvinaista herkkua. Ja herkkua se olikin! Nam.


Ylemässä kuvassa ensimmäinen saalis ja alemmassa se tämänpäiväinen,joka on kuulemma vielä isompi yksilö. ;o)


Piti jo vähän miestä yllyttää ja kiusata sanonnalla "ei kahta ilman kolmatta".. ;oD

Ja viimeiseksi eilistä iltaruskoa.

9 kommenttia:

enkulin käsityöt kirjoitti...

Onnea Onnea. Ihanat mukit olet saanut. Ja Upeita ovat saaliitkin.

Marika kirjoitti...

Onnea !! Mäkin täytän kohta taas 25 v. !! Mies kyllä menee jo viidettäkymmentä (vaikka samana vuonna ollaan synnytty....;-))
Mä olen kyllä kade tuosta metsosta....Rakastan riistan makua vaikka se olisi tälläistä pienriistaakin.

Matleena kirjoitti...

Hienot mukit ja nii-iin muhkeat metsot! Aivan vesi kielellä ajattelen metsopaistia,slurp. Meillä vain hirviä nykyään jahdataan ja niitäkin on huonosti tänä syksynä kaatunut.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos kiitos! ;o))

Uskaltaiskohan tuota sanaa sanoa ääneen, PIENriistaa! ;oDD

Meillä ei mies onneksi käy hirvijahdilla. Siinä on kiinni joka viikonlopun ja koko syksyn. (Ainakin mitä ollaan naapurinisännän kulkua seurattu..)

-MARI- kirjoitti...

Onnittelut! Kun saiski lintukeittoa. Nami!

Sari kirjoitti...

Myöhästyneet onnittelut syntymäpäiväsi johdosta ja onnittelut miehelle upeista metsoista. Oma mieheni sai ensimmäisensä toissa viikolla, kun kävi pohjanmaalla metsästämässä.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Minjaana ja Sari! ;o)

Anonyymi kirjoitti...

Eikö se metsonmetsästykseen ole ollut rajoituksia, että yksi metso/metsästäjä? Muuten kanta menee niin alhaiseksi. Voi olla, että tuo on muuttunut ja miehesi on enemmän ajantasassa kuin minä :)

Ennen oli se pisterajoitus, että jos ampuu metson niin ei enää juurikaan saanut muita lintuja ampua jne. Korjatkaa, jos olen ihan väärässä.

Marita kirjoitti...

"Lisäksi metsäkanalintujen pyyntiä päätettiin rajoittaa siten, että saaliskiintiö on kaksi metsäkanalintua kotialueelta ja koko kiintiö on viisi metsäkanalintua. "

Lähde: http://www.oulujoenera.fi/default.asp?id=6

Eli metsoon ei ole tänä vuonna erillisiä rajoituksia, mutta kotialueelta ei saa ampua kuin kaksi lintua.