Sivut

torstai 15. heinäkuuta 2010

Kuulumisia

Hapsenkakkiainen, marakatti, pirpana, äidin kulta. Vielä kaksi päivää meidän pikkuneiti on ilman oikeaa nimeä.

Ristiäisiä varten on jo kakkupohjat ja muut leivonnaiset valmiina. Lauantaina tai aikaisintaan perjantai-iltana olisi tarkoitus tehdä täytekakut ja voileipäkakut, sunnuntaina sitten koristella. Jossain välissä varmaan vielä siivotaankin kunnolla, vähitellen olen toki yrittänyt siistiä paikkoja (mikä on kuin vastatuuleen sylkisi), rätti kädessä heilunut pitkin huushollia, pessyt sieltä sun täältä..

Mies ei osaa lopettaa remppaamista. Haluaa laittaa huushollin kuntoon ristiäisiin, vaikka minusta homma menee jo vähän överiksi, ei tässä kenellekään tarvitse sen siistimpäää ja hienompaa esittää kuin mitä ollaan... No, en viitsi kuitenkaan kauheasti estellä, kun on kerrankin innostunut "touhuamaan". On vihdoin nikkaroinut puiset ulkoportaat vanhojen rumien ja murenevien kivi/betonirappusten tilalle (en minä niistäkään puhunut kuin viimeiset 10 vuotta..), maalannut ulko-oven (vaatii vielä toisen kerroksen, mutta vasta juhlien jälkeen, ettei kukaan vahingossa sotke itseään maaliin ;oP..), maalannut vessan ja hakenut uuden vessanpöntönkin (vanha piti kyllä laittaa takaisin ja se odottaa tönötti maalin kuivumista keskellä nurmikkoa, mutta Juniori meni ja kaatoi sen (ja kalautti jollakin?) ja vesisäiliö meni halki..

Käsityöt ei etene. Lapaset Norosta sain valmiiksi, mutten jaksa edes kuvata niitä. Jos sitten myöhemmin, kun saan neulottua pipon niille kaveriksi. ;o)
Kovasti jo neulotuttaa, mutta päätin odottaa ensi viikkoon. Sitten en kyllä muuta tee kuin neulo! (Niin varmaan.)

Pitkästä aikaa tilasin Novitan. Alkuvuodesta saakka olen pärjännyt ilman käsityölehtiä (peruutin sekä Modan että Suuren Käsityölehden), mutta nyt ajattelin kokeilla taas vuoden verran Novitaa. Hyvä mieli tuli pelkästään siitä, että on taas jotain mitä odottaa.. ;o)

Saman tien ostin Cittarista Novitan Talvi 2009 lehden 3 eurolla, ja siinäkin oli pari mukavaa mallia. Saa nyt nähdä, milloin ehdin mitään toteuttaa. Mutta on sitten HäjylleFlikallekin sopivia ohjeita, jos haluaa jotain kokeilla (viime talven aikana hän neuloi itselleen sukat ja toista kesää jo virkkaa tilkkupeittoa, käsityöihmisiä ihan selvästi..).

Meidän huushollissa kun ei mikään pysy kunnossa tai ehjänä, sillä aikaa kun apukeittiössä silitin pöytäliinaa sunnuntaiksi, Juniori ja 6vee Rinsessa riehuivat olohuoneessa jotain hyppyloikkakuperkeikkaleikkiä ja siinä oli tietenkin alimmaiseksi jäänyt (onneksi edes se vanhempi) Novita, ja etukansi repaleisena.. Krääk. Kyllä taas nauratti.

EDIT: kirjoitin tämän tekstin tosiaan jo viime perjantaina, mutta julkaisen sen nyt myöhässä ja ilman kuvia, koska hajottivat sitten minun kannettavastani laturinjohdon enkä ole päässyt enkä ehtinyt isommalle koneelle.

Ristiäiset on jo pidetty, niistä sitten myöhemmin. ;o))

4 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Mukavasti kirjoittelet:)
Juhlissa riittää aina puuhastelua ja pientä stressinpoikasta: olenko nyt varmasti muistanut kaiken mitä pitää ja riittääkö tarjottavat yms.
Mutta itse juhlat sitten palkitsevat tuon kaiken hössötyksen ja niiden jälkeen saa vähän aikaa hyvällä omalla tunnolla ottaa rennommin!

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Juu, ja sitten jälkikäteen tulee aina tunne, että taidettiin taas hössöttää liikaakin.. ;oD

Hanna kirjoitti...

No kerro jo uteliaalle se nimi! :-)

Anonyymi kirjoitti...

Onpas tutunkuuloista huisketta...meilläkin pakkaa sotkeutumaan ja särkymään...No se on Elämää isolla Eellä =), siivotaan ja laitetaan tiptop sitten kun lapset ovat lentäneet pesästä - sekin tulee kovin äkkiä. Tuulai