Sivut

tiistai 20. lokakuuta 2009

Kirjameemi

Sori, ei valmiita käsitöitä vieläkään. Mahataudin jälkiseurauksena minua on vaivannut jatkuva paha olo ja närästys, ja silloinhan on vaikeaa olla mukava (näin sanotaan mainoksessakin ja totta tuntuu olevan joka sana!). Neulominenkin tökkii nyt niin maan perusteellisesti, että meinaa jäädä Sukkasadon viimeiseksi pariksi aikomani sukat keskeneräisiksi..

Vähäiseksi elonmerkiksi kuitenkin nappasin Lankapirtin Matleenalta kirjameemin, jossa maatakaatavan tärkeisiin kysymyksiin vastataan omasta kirjahyllystä löytyvien opusten nimillä.

Aikoina ennen lapsia luin Paljon, nykyään en ehdi aikakauslehtiä selata, ehkä sitten eläkkeellä on paremmin aikaa, tai sitten vähennän käsitöiden määrää jo nyt.. Kirjoja on kuitenkin kertynyt ihan kiitettävästi.

Kysymyksiin oli hauska etsiä vastauksia, osa on totisella naamalla, osa kieli poskessa vastattu. ;o)

1. Oletko mies vai nainen? Eevan tyttäret

2. Kuvaile itseäsi Hevosenpuolikas

3. Kuinka voit? Valamon yksinäinen

4. Kuvaile nykyistä asuinpaikkaasi Elämää Korkeasaaressa

5. Mihin haluaisit matkustaa? Maailman tutkimattomat seudut

6. Kuvaile parasta ystävääsi Täydellinen nainen

7. Mikä on lempivärisi? Musta rakkaus

8. Millainen on sää nyt? Pilvissä taivaanlaiva

9. Mikä on mielestäsi paras vuorokaudenaika? Tuhannen ja yhden yön satuja

10. Jos elämäsi olisi tv-ohjelma, mikä sen nimi olisi? Vanki nimeltä Papillon

11. Mitä elämä sinulle merkitsee? Uskomatonta mutta totta

12. Millainen parisuhteesi on? Joutsenten talo

13. Mitä pelkäät? Veren vangit

14. Päivän mietelause Miten teen koirani onnelliseksi

15. Minkä neuvon haluaisit antaa? Aja paremmin

16. Miten haluaisit kuolla? Täällä Pohjantähden alla

17. Mottosi Kaikilla elämän kaipuu

Loppupläjäytykseksi (vanhaa) iltaruskoa, kun ei nyt muuta jaksa..

11 kommenttia:

Seijasisko kirjoitti...

Kiva meemi.:) ja ihana iltarusko.<3

Matleena kirjoitti...

Monta minulle tuttua ja luettua kirjaa löytyykin sinulta mm. Eevan tyttäret ja Hietamiehet. :)

Upea kuva auringonlaskusta!

Irina kirjoitti...

Ihana kuva iltaruskosta!
Ja kiva on sinunkin kirjameemisi! Voi,kun saisin itsekin "värkätyksi" oman meemin! Vähän jo olen kirjojani sillä silmällä tiiraillut. Ans`kattoo!
Hyvää illanjatkoa sinulle!

Kiki,purkaja kirjoitti...

Kivoja vastauksia olet hyllystäsi löytänyt.
Täällä on toinen närästyksen vanki, pitäis jaksaa kävellä apteekkiin hakemaan lääke- se auttaa kunhan ensin sais reseptin uusittua ja ostettua lääkkeen.
Hyvää loppuviikkoa.

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Seijasisko; meemin saa napata mukaan (unohdin mainita aiemmin), jos haluaa.. ;o))

Matleena; juu, siinä taisi olla monta suomalaista perusteosta! ;o)

Irina; jäämme jännityksellä odottamaan sinun vastauksiasi! ;o)

Kiki; eipäs ole minua ennen närästänyt (paitsi raskaana), nyt sitten vissiin kaiken menneen edestä. Krääk!

Hyvää loppuviikkoa teillekin kaikille!!

Marleena kirjoitti...

Mukavaa luettavaa tuo meemi.
Taidan tutkailla kans kirjahyllyäni sillä silmällä päiväsaikaan ;-D

Marleena kirjoitti...

Sinulle on blogissani pieni syksyinen tervehdys.Voit käydä noutamassa.

Mette (Mettuska) kirjoitti...

Minä aloitin pitkästä aikaa lukemaan kirjaa (Kirjastokissa). Vaikea kyllä päästä alkuun kun ei tuota ylellisyyttä harrastanut aikoihin :D

Pirjo-Riitta kirjoitti...

Kiitos Marleena! Jatkan kunhan ehdin..

Mette; lukeminen vaatii kyllä sen verran keskittymistä, että ei siihen ihan heti opi.. ;o)

Päivi, Lankakomero kirjoitti...

Kaunissävyinen iltaruskokuva!

santra kirjoitti...

Taijanpa napata tän meemin. :)