Sivut

tiistai 24. helmikuuta 2009

Laskiaispäivän iltaa!

Mites ne laskiaispullat syödään?
Kermavaahto ja hillo ensin, sitten pulla, jos vielä tekee makeaa mieli. ;o)



Käsitöissä keskeneräisenä hätyyttelee kaksi huivia ja kärjestä aloitetut sukat. Outoa sikäli, että yleensä teen yhden työn kerrallaan! Sukat ei inspiroi yhtään, kevätyllärihuivia haluttaisi jatkaa, mutta päätin yrittää saada Fifini valmiiksi ennen kuunvaihdetta. Saisin Hamsteritiliini muutakin kuin säärystinparin. ;o)

Fifin lanka vain tuntuu olevan NIIN riittoisaa ja sitkasta sorttia, ettei se lopu ikinä. Yhden vyyhdin sain jo tuhottua, toinen vasta aloitettuna, tarkoitus olisi käyttää koko 200g ja saada mahdollisimman iso ja lämmittävä huivi. Pätkävärjätystä langasta neulon, ja vaikka värit on hyvät ja neuloessani nautin värien jatkuvasta vaihtumisesta, lopputulos ei ole kovin kaunis mutta ihan hauskannäköinen..

Laitan kuvia sitten valmiista tekeleestä.

Stressiä en kyllä ole jaksanut hamsterigrammoista ottaa!
Yhtenä päivänä innostuin huovuttamaan! Mitään suurta ja hienoa en saanut aikaiseksi, enkä kehtaa edes kuvata. Lampaanvillan haju tuntui aluksi nenässä mukavalta, mutta alkoi kohta kuvottaa, ja mun piti siivota apukeittiö perusteellisesti, että sain sen hajun pois. En ihan heti taida huovuttaa uudestaan, ei se niin kivaa ole..
Eilen jostain kummasta päähänpistosta otin ompelukoneen esille ja korjasin muutamat lasten housut (parit laitoin suosista roskiin). Kummallisia kromppakinttuja nuo meikäläiset, kun aina on housuissa polvet puhki. Lopuksi vielä ommellahurauttelin hantuukeihin ripustuslenkkuja katkenneiden tilalle. Kehtaan kyllä sanoa olevani tyytyväinen itseeni, sain sentään tehtyä kaksi _inhokkihommaani_ pois päiväjärjestyksestä! Jes!



Ensi viikko meillä onkin hiihtolomaviikko, ja lähdetään luultavasti koko viikoksi mummulaan Pohojanmaalle. Meidät on kerrankin oikein kutsuttu, miehelle on nimittäin luvassa puuhommia. ;oPP
Toivottavasti ehdin viikon aikana käväisemään Kauhavan Kangasaitassa, ja Seinäjoelta pitäisi löytää Fiona (käsityöliike).

keskiviikko 18. helmikuuta 2009

Kptyh v5

Eli selkokielellä Kevätpäiväntasausyllätyshuivin vihje 5 valmiina.

Tässä pingotettuna sen mitä pyöröpuikolta pystyy.. ;o) Nelosen puikoilla 100 grammaa Kamenaa riitti riviin 179 saakka. (Tärkeä tieto!)



Seuraavaa vihjettä odotellessani aloitin Fifi III-huivin langasta, joka on halunnut Fifiksi jo useamman vuoden. Nyt langan toive toteutuu, ellei sitten lasten kerjäämät pipot, rannekkeet ja lapaset kiilaa edelle.


Sitten muuta asiaa.. Eilen oli koululla tiedotustilaisuus tämän alueen koulupalveluiden järjestämisestä. Mies joutui tietenkin sopivasti lähtemään työkeikalle omalla autolla (kotiutui aamuviideltä), joten ei päästy tilaisuuteen kumpikaan, mutta kuulemma ehdotuksena oli, että meidän "lähikoulussa" toimisi luokat 0-2, ja sen jälkeen oppilaat siirtyvät seuraavaan lähimpään (?) ja isompaan kouluun kutosluokkaan saakka.
No, tuossa saattaa mennä useampi vuosi ennen kuin saavat muutoksia aikaiseksi, katsotaan nyt.

tiistai 17. helmikuuta 2009

Minttumaari

Kummallinen olo, ihan kuin olisi lomapäivä. ;o) Aurinko paistaa, pakkanen paukkuu ja puut rätisee uunissa.

Eilinen aamu oli taas koululaisilla yhtä venymistä, vanumista ja kiukuttelua, myöhästyivätkin sitten linjurista. Ja koska mies oli vienyt ainokaisen automme katsastusremonttiin, ei ollut edes ajoneuvoa, millä kuskata heitä kouluun. Komensin sitten lapset siivoamaan omat huoneensa, ettei koko päivä mene roikkumiseksi. Itse siivosin talon muuten ja pesin monta koneellistä pyykkiä. Sain lahjahuivin valmiiksi ja pingotin sen. Vajaa viikko huivin teossa meni, kaksi päivää lunkia aloittelua, kaksi päivää kädet kipeinä, puikot sauhuten neulomista ja lopuksi rauhallinen, nautiskeleva lopettelu.

Tässä huivi koko komeudessaan.


Ja huivinpuolikas.



Malli Katja Kvintuksen Minttumaari
Lanka Wetterhoffin Sivilla (beige)
Langankulutus 97g
Puikot 3,75 bambut
Huivin koko ennen pingotusta 51cm*125cm, pingotuksen jälkeen 80cm*144cm

Muuta: En tiedä teinkö laskuvirheen, mutta omien laskujeni mukaan tein mallikerran II yhteensä 13 kertaa. Näin sain keskisilmukan molemmille puolille 28 kokonaista ruutua ennen mallikertaan III siirtymistä. (Kymmeneen ensimmäiseen mallikertaa kului lankaa tasan 50g.)

Huivi menee lahjaksi 40 vuotta täyttävälle serkkutytölle. Mukaan pakettiin laitan tietenkin muutaman saippuan; piparminttua, kookossitruunaa ja mustaherukkaa.
Vielä lähikuva.



Näin kauniilta näyttää pihakoivut auringossa. ;o)



Neuloskelin jo eilisiltana Kevätpäiväntasaushuivin viitosvihjettä. Olisin voinut neuloa koko vihjeen samantien, mutta kello läheni jo puoltayötä ja ajattelin jättää tällekin päivälle jotain kivaa..

keskiviikko 11. helmikuuta 2009

24h urakka

Sain vihdoin harsittua uuden rekipeiton pohjan kankaalle. Ja aikaa siihen on mennyt yhteensä noin 24 tuntia!
Keväällä hankin kankaan ja langat, ja piirsin kaavapaperille kuvan (sekin muutaman tunnin homma). Koko kesän työ saikin odottaa. Miehen reissutöiden takia en syksyllä päässyt Kansalaisopistolle kuin yhteensä kolme kertaa, ja kotona neuletyöt meni aina edelle. Nyt kevätpuolella olen käynyt pari kertaa Kansalaisopistolla harsimassa ja nyt otin kotona parin, kolmen päivän loppukirin. Nyt pohjatyö on tehty, ja pääsen vihdoin aloittamaan itse kirjailun. Jippii!

Kuvassa nurja puoli. Oikealla puolella on kaavapaperi kiinni, ja sitä revitään pois sitä mukaa kuin työ etenee..



Työ on Helinä Jaakkolan suunnittelema "Oravametsä". Valmista rekipeittoa ja kirjontapakkausta myy Helmiina. Löytyy täältä.

maanantai 9. helmikuuta 2009

Säärystimet

Lisäilen vähän eiliseen tekstiin...

Lapset kertoili koulusta taas sellaisia kuulumisia, että kihisin ja kiehuin raivosta eilen kun kirjoittelin postausta, ja meinasin ensin pläjäyttää esille pelkän kuvan. ;o)
Meidän lasten kouluhan on muutosten edessä (toivottavasti). Suunnitelmissa on joko lakkauttaa koulu, laajentaa sitä (mistä lie aikovat napata uudet oppilaat) tai tehdä siitä ns. sivukoulu, jossa toimisi vain luokat 1-2. Tämän kuun 17. pvä on tiedotustilaisuus, jossa asiaa käsitellään ja "asianosaisia kuullaan". Sovittiin jo miehen kanssa, että hän menee sinne kun osaa ja uskaltaa sanoa ääneen mielipiteensä. Jos jotakuta kiinnostaa, niin me ollaan lakkauttamisen kannalla, ja siihen on syynsä.. Koulukiusaamista tapahtuu varmaan kaikissa kouluissa, mutta jos asianosaisena on henkilökuntaa, niin miten siihen puutut!?.

Mutta siis siihen käsityöhön!
Sunnuntaina tikuttelin valmiiksi tyttären säärystimet. Toinen meinasi jäädä tekemättä, kun oli niin tylsää pötkylää, voitti tylsyydessään jopa 2o2n-sukanvarren!

Onneksi on ollut kaikkea muuta puuhaa, niin sain aina heittää kutimen sivuun parin mallikerran jälkeen. ;o)
Mies lähti keskiviikkona Etelä-Suomeen, ja kuinka ollakaan tänne meille iski pakkaset ja lumipyryt. Kolme kertaa olen lämmittänyt leivinuunin (keskiviikkona, torstaina ja lauantaina), että sain talon sopivan lämpöiseksi (nyt mittari näyttää 24,5.. puiden lisäys taisi mennä vähän överiksi.. mutta eipä palele enää). Puita olen siis kantanut selkä vääränä välillä saunaan ja välillä uuniin. "Välitöinä" ollaan kolattu lunta pihalta. 10v poijanjäärä on onneksi kolannut luistelukentän kaksi kertaa (pientä palkkaa vastaan!), siitäkin oli kovasti apua. Ihan mukavaa touhuilua silloin tällöin, mutta koko talvea en varmaan jaksaisi..

Lisättäköön tähän, että meillä käy auratraktori, mutta se ei auraa koko pihaa eikä tietenkään luistinrataa.. Ja oma mies teki ruohonleikkurin perään lanan, jolla on pitänyt pihan puhtaana, mutta me ei saatu ruohonleikkuria liikkeelle, käyntiin kyllä. ;o) Siksi ollaan jouduttu käyttämään pelkkää hartiavoimaa.. ;oD Lapsista on yllättävän iso apu, vaikka heillä on käytössä vain lumilapio ja lasten lumikola, joiden kanssa menevät ristiin rastiin..


Säärystimet rinsessaneuletta
Lanka Nalle, jota kului 83g
Silmukoita 60
Puikot 3 (resori 2,5)


Säärystimet oli aluksi ihan sopivat, mutta koska tahallaan neuloin löysää, ne äkkiä venahti sellaisiksi kuin säärystimien tietääkseni pitääkin olla. Häjy Flikka illalla valitti kun ne ei pysy yhtään ylhäällä.. no ei kait ne paljaassa jalassa pysykään. Ja nyt pitäisi sitten kuulemma neuloa toiset, kireämmät.



Huivilankaa odotellessani loin välityöksi nallenlopusta silmukat sukkiin, jotka Häjy Flikka vielä tahtoo. Yritin kuvaan saada oikean värisävyn, ja ehkä tuo on lähelle. Väri ei ole lilaa, eikä vaaleanpunaista eikä ruskeaa. Itselle siitä tulee mieleen ruisjauhoihin keitetty puolukkapuuro. Lanka on Hannan värjäämää, ja sain sen häneltä viime keväänä OuNelaisten Ystävänpäivän lahjavaihdossa.

Säärystimet menee (tai ainakin tyrkytän niitä mukaan) Lankahamstereihin, koska muistaakseni kisasta ei putoa, jos ostaa lankaa lahjaan tai lahjaksi..

Tässä lasten tekemät pompuloita, joita innostuivat yhtenä päivänä tekemään. Kaivoin jämälankakeräni käyttöön (ihan kaikista en _malttanut_ luopua) ja näihin upposi puntarin mukaan 115g. ;oD

perjantai 6. helmikuuta 2009

245

Silmukoita vielä oikea määrä. Mikä se on? Tietysti se, mitä koko Suomi neuloo. Kevätpäiväntasausyllätyshuivi. ;o)

Sorruin sitten minäkin osallistumaan jännitysneulontaan, vaikka toisin päätin. Kolmannen vihjeen ilmestyttyä riensin Villiinaan ostamaan luonnonvalkoista Kamenaa ja nyt olen puikot kipinöiden ja pää höyryten neulonut monta päivää. Neljäs vihje valmistui tänään. Huh!





Seuraava ohje ilmestyy onneksi vasta ensi viikon perjantaina. Ehdin vähän hengähtää tästä, ja aloittaa tyttärelle säärystimet. Toivottavasti saan säärystimet valmiiksi ennen kuin Wetterhoffilta tulee tilaamani langat.. Pitää saada työn alle toinenkin huivi, jonka olen ajatellut laittaa loppukuusta 40v täyttävälle serkulle lahjaksi.

Niin me tyttösetkin vanhetaan.

tiistai 3. helmikuuta 2009

Helmikuun sny-paketti

Ensimmäinen snypaketti saapui jo näin alkukuusta! Mikäs sen mukavampaa!
Paketissa oli kerä punaista Zitronin Trekking Pro Naturaa (75 villaa, 25 bambua). Tuota lankaa en ole ennen kokeillutkaan, ja hirveästi sormet syyhyäisi aloittaa heti sukat itselle (harmi vaan tuo keskeneräinen huivi ja ne luvatut säärystimet, plääh). Ja lanka on niin ohutta, että voittaa varmaan stepit ja muut ohuet. Kakkosen puikoilla saan varmaan laittaa sata silmukkaa..
Lisäksi paketissa oli ilmeisesti snyn itsensä ompelema ruusukankainen, kaunis kassi. Kiitos, tykkään kovasti ja arvostan muutenkin kaikkea itsetehtyä. Laitan kassin varmasti käsilaukkuun heräteostoskassiksi. Heräteostoksiahan tulee aina tehtyä, ja ne on hyvä piilottaa kassiin, josta ei näy läpi. ;o) Ja onpahan aina mukana ilahduttamassa!

Sydänkuvioiseen tuikkulyhtyyn piti heti laittaa kynttilä palamaan. Eikös näytäkin nätiltä!


Niin, ja kortti on ainakin saajansa näköinen. ;oPP

SUURKIITOS SNYLLENI!

sunnuntai 1. helmikuuta 2009

Kun ruma onkin kaunista ;o)

Vaikka päätinkin osallistua Kevätpäiväntasausyllärihuivin neulontaan, en malttanut olla tekemättä valmiiksi näitä sukkia. Alunperin tarkoitus oli neuloa tyttärelle säärystimet. Olin sukanvarren verran neulonut rinsessaneuletta, ja sovitutin tekelettä Häjyllä Flikalla, joka ei sitten tykännytkään langasta. Onneksi! Koska mä ihastuin lankaan niin, että oikein harmitti neuloa toiselle.. No, sovittiin, että saan tehdä langasta sukat itselleni ja katsellaan jotain toista lankaa säärystimiin.


Rinsessasukat, koko 42 (jos tuon kokoinen voi olla enää rinsessaa.. ;oD )
Lanka Wolle Hartmuth
Langankulutus 114g
Silmukoita 60
Varsi rinsessaneuletta, jalkuimessa päällä 5 mallikertaa
Puikot 3, varren resori 2,5


Neulomisesta tuli ihan pakkomielle, kun piti tehdä vielä yksi mallikerta ja sitten vielä yksi väriraita, vielä tää ja vielä seuraava. Sukat valmistuikin yllättävän äkkiä. Langassa vaihtelee koko ajan kaksi eriväristä lankaa, mikä tekee siitä vähän liiankin kirjavaa. Lanka on niin kamalaa, etten kehtaisi antaa noin rumia sukkia kenellekään lahjaksi, mutta toisaalta taas niin ihanaa, että olen onnellinen saadessani noin "kauniit" sukat. ;o) Hauskat kaikessa omituisuudessaan.
Ja katsokaa kuinka hyvin rinsessaneule venyy paksuihin kinttuihini..



Sain Inkivääriltä sytämmen. Kiitos INKI! Katselen sitten myöhemmin kenelle laitan eteenpäin. ;o)

Lankahamstereistakin tuli tänään kutsu. Taidan olla mukana jo kolmatta kertaa kisailemassa. En taida jaksaa alkaa ennätyksiä tekemään, kunhan saisin lisää varastoja kulutettua.