Sivut

perjantai 30. marraskuuta 2007

Vanhempia sny- paketeita

Laitan tähän vielä kuvia aikaisemmin saamistani paketeista.

Ylemmässä kuvassa on elokuun paketin sisältöä, eli puikkostoppareita, jotka on jo käytössä hyväksi havaittu ;o), pieni runovihkonen "Hetki ystävyydelle", _ihania_ marimekkoserviettejä. Puttipajan sydämiä, joista en vielä tiedä, laitanko kuusenkoristeeksi vai pakettikortiksi omatekoisille lahjoille, hmm. Kuvasta puuttuu pieni laventelisaippua, joka on jo käytetty loppuun.. oli ihanan vaahtoavaista sekä namit, jotka katosi heti meidän makureiden (= minä ja pikkuneiti) suuhun .



Syyskuun paketissa oli nämä kaksi kerää topp mohairia ja yrttilakupötköjä. Topp mohairit on mitä parhainta peruspunaista väriä, nam. Yrttilaku on kuulemma snyni Kikin suurinta herkkua, johon halusi minutkin tutustuttaa. Yrttilakut olikin tosi herrrkullisia, nam nam.. tullut niitä ostettua itsekin tuon ensimmäisen maistelun jälkeen..




Tämä ei liity mitenkään aiheeseen, mutta laitanpa tähän kuitenkin.. minä joskus muinoin (yläasteella tai lukiossa, en muista tarkasti) neuloin itselleni jostain anttilan mohairsekoitteesta villapuseron konttineuleella. Kaksi riviä tuli lilalla ja väliin yksi kerros kirkkaanpunaista. Olen jälkeenpäin miettinyt monta kertaa, että miksi valitsin niin mahdottoman väriyhdistelmän (tuota punaista kun pitää muka saada joka paikkaan..). Mutta kuten ylläolevasta Kikin ottamasta kuvasta näkee, punainen ja lila sopivat sittenkin yhteen!!
Mainitsemani pusero on vieläkin hengissä. Siskoni säilyttää sitä vanhempiemme kotona (mummulassa) ja vetäisee ylleen aina kun tarpeeksi palelee, siellä on nimittäin usein tosi kylmä.

Pitääkin joskus ottaa kuvia vanhoista neuleistani, joitain ainakin on vielä äidilläni käytössä. ;o)

keskiviikko 28. marraskuuta 2007

Marraskuun sny- pakettini

Eilen tuli marraskuun paketti.

Silloin kun postia oikein odottaa, se tulee tietenkin toista tuntia myöhässä. Hain postin iltapäivän puolella samalla kun nukutin junioria vaunuihin. Piti sitten vielä oikein kiusata itseään ja jännittää vielä vähän.. vein postin sisälle kylmän rauhallisesti, vähän vaan kolistelin ja pyörittelin pakettia.

Juniorilla meinasi nukkumaanmeno jäädä pelkäksi unilauluksi.. mutta erehtyi vaan poika pistämään silmänsä kiinni ja niin nukkumatti vei, ja pääsin avaamaan pakettia..



Paketista löytyi sny:n neulomat sormikkaat ja calorimetry (lankana punakirjava nalle ;o)) ), käsityöpussukka (kuvassa taitettuna kaksinkerroin), joille kaikille on kovasti käyttöä.
Sabrina- lehti, jossa näytti olevan kerta kaikkiaan ihania neuleita. (Jos nyt aloittaisin neulomaan itselleni puseroa kaapissa jo muutaman vuoden marinoituneista langoista.. odottavat siellä sopivan ohjeen ilmaantumista.) Kuviosakset, joita piti heti kokeilla. Kaunista aaltokuviota näyttää tulevan (en tiedä näkyykö paperi kuvassa kunnolla). Ja kauniita, jouluaiheisia tarra-arkkeja. Ajattelin tänä jouluna selvitä tylsästi ostokorteilla, mutta nuo tarrat suorastaan vaativat päästä askarreltavaksi. Ilmeisesti viikonloppuna suuntaan tiimariin ostoksille. ;o))

Suuret kiitokset omalle Snylleni! Olen ilahtunut joka paketista, niitä on ollut ilo saada ja avata. Tosiaan niin kuin olisi joulu joka kuussa. ;o) Jos vain joku viitsii järjestää uuden kierroksen, olen innolla mukana. On tämä ollut niin kivaa!

Niin, ja minun snyni oli Kiki /purkaja. Käväisin heti Kitin blogissa, ja se näyttikin tutulta! Olen siellä käynyt kurkkimassa ainakin näitä salaisia paketteja. Jos olisin ehtinyt tarkemmin lukemaan, olisin ehkä osannut yhdistää oikeaan henkilöön... ;o))

Kikille: sormikkaat on sopivat, ja peukalokiila tosi hyvin istuva. Calorimetry on minullakin ollut "joskus toteutettavien"- listalla, mutta en ole vielä saanut edes ohjetta tavattua läpi. Suurkiitokset vielä kerran!






maanantai 26. marraskuuta 2007

Lähettämäni SNY- paketit

Minä edelleen jännityksellä odotan viimeistä pakettiani ja tietoa siitä, kuka paketteja näiden neljän kuukauden ajan on minulle lähetellyt. (Tai etunimen jo tiedänkin, mutten osaa sitä yhdistää mihinkään nimimerkkiin tai mahdolliseen blogiin!)

Minä olen lähettänyt paketteja Helsinkiin Sari (puikonheiluttajalle). Sarilla ei ole blogia, eikä hän ole sny-sivuillakaan kommentoinut saamiaan paketteja. Sen verran ollaan kuitenkin käyty sähköpostin kautta keskusteluja, että tiedän hänen olleen niihin tyytyväinen. ;o)

Sari kertoi käyttävänsä pääasiassa 7veikkaa ja nallea, ja halusi niille vaihtelua. Hän pitää kuulemma kirkkaista väreistä ja ruskan sävyistä. Tältä pohjalta siis lähdin suunnitelemaan..

Elokuun paketista otin kuvan tavallisella kameralla, joten kuva valmistui reilusti jälki junassa. Paketissa oli Isonkyrön vanhan ajan markkinoilta ostamani Määkylän puodin hahtuvakiekko, pakkaus seetripuunpalasia ja hyvän ystäväni tekemiä kellukynttilöitä.


Syyskuun paketista ei ole kuvaa, mutta siinä lähetin vihreänkirjavaa (sitä kirkkaampaa sävyä) Step- lankaa, perussukan ohjeen ohuille langoille, Enkelin eväspussin enkelimagneetin ym pientä.

Lokakuussa lähetin Seinäjoen käsityömessuilta ostamani kaksi vyyhtiä Wetterhoffin mustaa Sofiaa ja ohjeen virkatuille lapasille sekä pussillisen yrttilakua (maku johon tutustuin ja ihastuin oman snyni ansiosta).

Marraskuun paketista Sari löysi kerroslaskurit, puikkostopparit pitkille puikoille ja sukkapuikoille sekä Ylistaron kehräämön ihonväristä huovutusvillaa. Namina Maraboun pieni suklaarasia.

sunnuntai 25. marraskuuta 2007

Lepopäivä ;o)

Eilen kävi vielä parit synttärivieraat (lähinnä aikuisia). Tänään ei enää jaksaisi juhlia, eikä onneksi tarvitsekaan (kahden päivän kemut on ihan riittävät ;o)) ).. illalla alkoi olla jo aika puhkiolo.
Kakarat riehuu ja huutaa koko ajan, olohuone on täynnä pikkulegoja. Pojatkin unohtivat bioniclensa vähäksi aikaa ja leikkivät porukalla Belville- legoilla. Meille on niitä kertynyt esikoisen 5v- synttäreistä saakka, joten jokaiselle löytyy oma prinssi tai prinsessa (tai noita). Nyt lapset lähtivät pihalle laskemaan mäkeä. Toivottavasti suurin ylienergia jää sinne. Juniorikin lähti nukkumaan vaunuihin. Mikä ihana rauha ja hiljaisuus!

Juniori oppi sitten vihdoin ja viimein kääntymään vatsalleen. Keskiviikkona taisi vääntäytyä ensimmäisen kerran selältä vatsalleen ihan ilman apua, hitaasti ja kankeasti.. Nyt pyörähtää jo tuosta vaan eikä pysy hetkeäkään selällään. ;o)
Perunamössöä pikkuherra syö enimmillään puoli purkkia, eli tisumaidolla enimmäkseen vielä kasvaa. Eilen kun oli vieraita, eikä juniori millään meinannut malttaa keskittyä tisutteluun, minulla kastui kaksi puseroa märäksi maidosta..


Käväisin tuossa ostamassa itselleni joululahjan!
Tilasin akateemisesta "Best on Interweave Knits"- kirjan. Voipi olla, että muualta saa halvemmalla, mutta mun pikapankkikortilla ei paljon ulkomaanostoksia tehdä, enkä köyhänä kotiäitinä uskalla luottokorttia ajatellakaan. Piti jättää tilaus mahdollisimman myöhäiseksi (toimitusaika 2-3 viikkoa), että maltan laittaa kirjan joulupukin pussiin odottamaan. (Siltä varalta, etten muuta saa, niin on edes yksi lahja, heh.) Viime vuonna ostin itselleni kirjan "Folk Shawls". En ole siitäkään vielä ehtinyt mitään neuloa, mutta jos sitten joskus. ;o)

lauantai 24. marraskuuta 2007

Synttärit vietetty, huh

Eilen satoi koko päivän lunta, ja maailma oli ihanan höttölumen peitossa.
Kävin pihalla lykkimässä vauvaa nukkumaan ja hakemassa postin (ei tullut vielä SNY- paketti, vaikka sitä jännitin, heh).. lumen alla oli liukas jäätikkö, ja minä tietenkin lensin persuuksilleni. Junioria nauratti kovasti, kun äiti yhtäkkiä hävisi näköpiiristä ja kuului vain äkäistä ähinää..



Synttäreillä lapsia oli 14. Juniori jos lasketaan mukaan, niin 15.
Lapset tulivat suoraan koulusta nälkäisinä, joten laitoin ensin tarjolle ranskalaisia, nakkeja, lihapullia ja kananugetteja sekä kurkkua ja porkkanaa. Sen jälkeen vasta saivat herkkuja (täytekakkua, jätskiä, vaaleanpunaisia "mokkapaloja", keksejä yms). Tytöt olivat mukana auttamassa ja kattamassa pöytää. Ja herkut tekivät hyvin kauppansa.

Ja ettei juhlat menneet pelkäksi riehumiseksi, piti keksiä jotain ohjelmaakin.. oli aarteenetsintää, pantomiimia ja vettä kengässä- leikkiä. Välillä koko porukka kävi pihalla laskemassa mäkeä. Meillä on tuossa pieni rinne, jossa on mukava laskea liukureilla. Ja kuten kuvasta näkyy, kaikkia kiinnosti lahjojen sisältö.




Illalla kaksi nuorimmaista neitiä kävikin hirveillä ylikierroksilla, huh sitä räkätystä ja käkätystä. Nukkumaan päästiin sentään jo puoli kymmenen maissa, ja äkkiä alkoi tuhina ja kuorsaus kuulumaan joka sängystä.
Mieskin kotiutui reissusta yhdentoista jälkeen.

torstai 22. marraskuuta 2007

Synttärivalmistelua ja tavallista elämää

Käsityöt ei taas meinaa edistyä lainkaan. 15 valmista "ruusuketta" olen virkannut toisiinsa, mutta se on vasta puolikas huivi.

Maanantaista saakka olen ollut yksinhuoltajana, kun mies lähti etelään reissuhommiin. Ei kuitenkaan ihan etelän lämpöön päässyt, vaan matkustelee tuolla Lappeenranta-Hanko- akselilla.
Meidän perhe kun asuu "mettillä" ja ollaan yksiautoisia, olen tyytyväinen, kun minulla on kerrankin auto omassa käytössä. ;o) Kahden nuorimman ipanan kanssa olen saanut hoidettua monet venahtamaan päässeet asiat, kuten 9v poijan silmälasien korjauttaminen.
Poijalla oli koulussa osunut lumipallo kasvoihin, ja silmälaseista lähtenyt toinen linssi irti ja mennyt hukkaan. Koko koulu kait siellä oli kontannut ja etsinyt linssiä, mutta eipä ollut lumihangesta löytynyt. Koulun vakuutuksen piikkiin onneksi luvattiin uusi linssi.. paitsi että eilen kun vietiin lasit korjattavaksi, optikko sanoi, että lasit on jo siinä kunnossa, että kehyksetkin on pakko uusia. Optikko uskoi, että nekin saadaan maksettua vakuutuksella. Juu, uskoa saa ja toivoa kanssa, mutta miten oikeasti käy.. se jää nähtäväksi. Pari kolme viikkoa nyt odotellaan uusia laseja.


Tämän viikon olen yrittänyt saada huushollin kaaosta hillintään.. maanantaina aloitin pienellä alkujärjestelyllä... eli tavaroiden kuljettamisella omille paikoilleen. Minä En Ymmärrä, Miten Joka Paikka voi olla Täynnä Tavaraa. Joka huoneesta löytyy leluja, piirustuksia, kyniä, askartelusilppua, leluja, videokaseteita, lainakirjoja ja koulukirjoja, leluja, vaatteita, pyykkipoikia ja leluja. (Vaikka nuo riiviöt joskus porukalla keräävätkin kaikki pois, huusholli pysyy siistinä noin viisi minuuttia, kun sotkeminen alkaa alusta. argh!)

Eilen sain imuroitua ja pestyä lattioita. Tänään olisi tarkoitus leipoa kakkupohjat. Olen ottanut tavaksi leipoa kaksi (tai jopa kolme) 3-4 munan kakkupohjaa lasagnevuoassa, ja kasata niistä sitten isompi kakku. Jos paistan useamman munan kakun, se jää keskeltä raa'aksi (ihan uunin vika!). Kaikki muut herkut onkin sit kaupasta ostettuja tyyliin: suolapähkinöitä, shipsejä, marmeladikarkkeja, jäätelöä. Vähän turhan kalliiksi tulee.. mutta helpommalla pääsee. ;o))

Neiti eskarilainen täyttää lauantaina 6 vuotta, mutta synttäreitä vietetään jo perjantaina. Kaikki eskarin tytöt on kutsuttu, lisäksi isommille tulee kavereita. Saa nähdä millainen vilske ja vilinä talon täyttää! Tosi mukavaa!!

perjantai 16. marraskuuta 2007

Lankaa, lankaa, lisää lankaa

Eilen hain postista Ketunpäästä tilaamani sukkalangat. Sattuipa vielä niin hassusti, että tilaamaani (ja maksamaani) sukkalankapakettia ei löytynytkään heiltä varastosta.. ja sain korvaukseksi valita uudet langat alkuperäistä isommalla summalla. Jes. 650g ihania sukkalankoja: stepiä, bambusekoitetta ja perussukkalankaa.



Mukana tuli myös näitä Hand made- merkkejä. Malttaako noita edes käyttää! Piti taas kokeilla kameraa, "kämmenet" on luonnossa 2,5cm pitkiäAlkaa tuntua, että minulla on tässä blogissa ihan väärä otsikko. Värin pitäisikin olla sinistä eikä punaista... ;o)

torstai 15. marraskuuta 2007

Roseekukkasia

Niinhän siinä kävi, että pipo, jonka niin mielellään olisin laskenut valmiisiin töihin ja pois käsistä, ei ollutkaan poijalle sopiva (ei kuulemma tullut tarpeeksi korville). Piti purkaa osa päälaen kavennuksista, ja neuloa parikin kertaa uudestaan. Nyt istuu kuin olisi kasvanut päähän kiinni..



Eilen aloin värkkäämään (virkkaustahan tämä ei ole) roseekukkia. Lanka on ToppMohairia, jonka sain SNY:ltäni lokakuun paketissa. Ihanan punainen väri! Salaisen ystäväni ehdotuksena olikin, että tekisin langasta huivin joko salomoninsolmuilla tai roseepyörylällä. Siinä olikin onkelmaa kerrakseen, pähkäilin monta päivää ja viikkoakin, kumman tekisin. Nyt se on päätetty! Langasta syntyy talvinen ruusuhuivi. Tai ruusuinen talvihuivi. ;o)



Kuvassa olevat kokonaiset kuusi ruusuketta tein eilen. Ensimmäisen teko oli aika kankeaa, kuin olisi ollut kaksi vasenta kättä, liian pieni ympyrä ja neulakin aina hukassa. Mutta seuraavat oli jo helpompia ja mukavampia tehdä. Nyt voin jo sanoa olevani innostunut ja ihastunut uuteen työtapaanKunhan lapset tuosta lähtevät nukkumaan, pääsen vihdoin rauhassa tekemään lisää ruusukkeita. (Kiltit lapset onkin jo varmaan nukkumassa, meillä ne (osa) on vasta isän kanssa saunassa.)

keskiviikko 14. marraskuuta 2007

Tuntuu, että istun tietokoneella koko ajan. Tai ei tietenkään ihan KOKO aikaa.. pitäähän välillä laittaa ruokaa, siivoskella, vauvan kanssa tissutella ja höpötellä, 3v neidille keksiä ajankulua. Mutta ajatukset pyörii tässä omassa blogissa (ja sen kehittelyssä.. ;oDD ).

Laitoin tuohon sivuun linkin "kuvagalleriaan", jossa on esillä joitain töitäni. Olen toki neulonut enemmän , mutta kaikista valmistuneista neuleista ei ole otettu digikameralla kuvia. Joitain olen kuvannut "normaali"kameralla, skannailen niitä galleriaan myöhemmin, paremmalla ajalla. (Nyt ruoanlaittoon, koululaiset kotiutuu ennen kolmea.)

maanantai 12. marraskuuta 2007

Pipolle kaveri

Minä kun en tykkää kerätä jämälankoja, piti heti aloittaa uusi pipo edellisen loppulangoista. Vanhin poika halusi sen. Poijalla on jo ennestään pari kotikutoista pipoa, mutta hyvä vaan, jos äidin tekemä kelpaa. ;o)
Poika oli koulussa, kun pipo valmistui, joten juniori poseeraa taas tässä:


Sininen ja beige ovat Smartia ja tummanvihreä jotain vanhaa Novitan Superwashia (saman paksuisia lankoja muuten). Beige onneksi loppui, sinistä jäi vielä ikävä nysä jäljelle. Langanmenekki kokonaiset 55g.

Sorruin tilaamaan Ketunpää-Tuotteesta sukkalankapaketin (ynnä muuta pientä kivaa). Poikiani ajattelin, ja tilasin sinikirjavan paketin tällä kertaa.

Pitäisikin käydä läpi lankavarastoa. Tai siis hipelöin ja silittelenhän minä lankojani harva se päivä, mutta ihan laskemalla laskea.
Osallistuin helmikuussa Lankahamsterikisaan, ja sain mielestäni kulutettua lankoja pois ihan kiitettävästi. Nyt lankaa näyttää kertyneen nurkkiin enemmän kuin koskaan. Olen tunkenut kerät tiukemmin ja tiukemmin muovilaatikoihin, ettei kukaan huomaisi niiden lisääntyvän.. Tai ei minulla lankaa ole kuin _korkeintaan_ 15 kiloa!
Mutta pidän itseäni nuukana ihmisenä, joka EI tuhlaa. Ja lisäksi minulla EI ole varastotilaa millekään muullekaan, niin miksi lankaa pitää olla säilöttynä pahan päivän varalle..

lauantai 10. marraskuuta 2007

Pipo puikoteltuna

Sain kuin sainkin valmiiksi siskon pipon.

Muutama päivä taisi mennä etten jaksanut koskeakaan puikkoihin. Tarpeeksi kun on univelkaa, ei edes käsityöt maistu. Koko yötä en ole nukkunut putkeen varmaan kymmeneen vuoteen, mutta siihenkin tottuu. Vauvahan herää syömään vaihtelevasti kaksi, kolme kertaa yössä. Lisäksi isommat herättelee.. milloin on pissahätä, jano, tai muuten vaan pimeä pelottaa.

Mutta kun välillä malttaa mennä ajoissa nukkumaan , niin eipäs olekaan enää _niin_ zombimainen olo (sanoo hän, joka eilen sortui katsomaan Hiljaisen todistajan ja oli sängyssä vasta klo 1).


No, joka tapauksessa pipo on tässä. Lankana Smart ja siitä siskon valitsemat värit. Langankulutus 64g kolmosen puikoilla. Käsiala ei ole oikein hyvää, mutta jos tuo siskolle kelpaisi. ;o)

keskiviikko 7. marraskuuta 2007

Puolivuotisneuvolaa

Käytiin juniorin ja 3½v pikkuneidin kanssa neuvolassa.
Juniorin mitat on 68,5cm ja 8760g. Ihan potra poika. ;o)

Neuvolantäti oli vähän huolissaan, kun meidän juniori ei vielä käänny vatsalleen. Isompien neuvolakorteista tarkistin, ja kaikki muut ovat oppineet kääntymään jo 5kk:n iässä. Nuorimmainen ottaa elämän kait turhan rauhallisesti. ;o) Kaikki muu kyllä kiinnostaa.. seuraa muitten tekemisiä tarkasti, on kova poika juttelemaan, pärräämään ja murisemaan, nauraa kikattaa jatkuvasti. Tarraa kiinni kaikkeen mihin suinkin ylettyy (ja vie suuhun). Mutta ei käänny, ei. Varpaat on tämän hetken IN-juttu kuten kuvasta näkyy.

Joulukuun puolella eskarilaisella on 6-vuotisneuvola. Terkkari haluaa kuulemma silloin katsastaa juniorin liikkumiset. Jos ei vieläkään kääntyile, pitää varata aika fysioterapeutille. No joo, katsotaan nyt...


Käsityöt ei etene mihinkään. ;o/
Siskon pipoa olin neulonut resorin verran, mutta senkin purin kun en tykännyt. Aloitin illalla alusta 3o1n- ribbinä, mutta en sitäkään jaksanut kuin muutaman kerroksen.

On tullut ilmeisesti valvottua (ja ylensyötyä), kun aamuisin herään ihan silmät ristissä. Illalla valvon melkein puolille öin telkkarin ääressä muka neulomassa ja kolmena aamuna viikossa pitää herätä jo puoli seitsemän laittamaan kaksi isointa koululaista matkaan. Ja minä tarvitsen oikeasti yhdeksän tunnin yöunet!

tiistai 6. marraskuuta 2007

Kirjontaa

Eilisillan vietin kansalaisopiston rekipeittokurssilla kirjomassa uutta seinävaatettani. Työn alla on Vuorelman Satumaa. Alkutyöt (kuvan jäljentäminen kaavapaperille ja paperin/kuvan harsiminen kankaalle) tein jo keväällä. Tänä syksynä en ole saanut aikaiseksi kuin kaksi kukkaa ja pieniä ympyröitä.. ;o)) Miten on mahdollista, että ihminen istuu kolme tuntia käsityönsä äärellä ja saa kirjottua siihen kokonaista neljä riviä eli yhteensä kokonaista 16 rengasta? Siten, että tekee ja purkaa, tekee ja purkaa. En ole kyllä vieläkään ihan tyytyväinen työn jälkeen, mutta nyt saa jo olla, muuten en saa tätä ikinä valmiiksi.

Mietin jo (ainoan kodin ulkopuolisen) harrastukseni poisjättämistä vähäksi aikaa. Junioria käy sääliksi, kun hänellä ei oikein synkkaa isänsä kanssa... Huutaa kuulemma suurimman osan ajasta kun olen poissa. Juniori juo kyllä maitoa pullosta, ettei hänen tarvitse nälissään olla, mutta ilmeisesti tissinkaipuu on kauhea tai on vaan niin mammanpoika. Poika on kyllä ihan riemuissaan, kun illalla palaan kotiin. Mies vakuuttaa pärjäävänsä (ja pärjää toki), mutta en tiedä, onko mun harrastus niin tärkeä. Jos juniori kestäisi traumoitta yhden illan viikossa olla ilman äitiä?




Ensimmäinen iso kirjontatyö oli Tilhipihlaja, jota tein parisen vuotta (kotona ja kansalaisopistossa). Haaveilen tekeväni ainakin kuusi erilaista seinävaatetta, joista jokainen lapsi saisi perintönä omansa. ;o) Neiti eskarilainen jo yhtenä päivänä varasi omansa: "äiti saanko mä sit sen missä on niitä marjoja?".



Viikonloppuna kaivoin lapsille toppavaatteet ja villasukat esille, kun aamulla oli pakkasta melkein 10 astetta.
Isoimmalla pojalla jalka kasvaa sellaista vauhtia, että melkein joka vuosi joutuu ostamaan kahta numeroa isommat Kuomat kuin edellistalvena. Nyt 9- vuotiaana poijan kengänkoko on 39. Hän näyttikin olevan ainoa, joka on myös uusien villasukkien tarpeessa. Kävinpä sitten läpi sukkalankavarastoni. Näyttää (herkulliselta), että olen ostiskellut lankaa vain omia sukkiani varten, on sen verran punavoittoista. ;oD
Regiaa on vain yksi kerä, ja se ei riitä. Siniruskeaa opalia on kaksi vyyhtiä, ja siitä on tarkoitus tulla huivi, kunhan löydän kivan mallin. Ehkäpä tästä sain hyvän syyn käväistä lankakaupassa.

maanantai 5. marraskuuta 2007

Unohtui edellisestä

Ensinnäkin SNY:lleni tiedoksi, että Sukat ovat jo olleet kovassa käytössä. En viitsinyt alkaa lyhentelemään, kun olisi mennyt turhan hankalaksi. Taidan itsekin seuraavalla kerralla neuloa vähän "väljemmät" (pidemmät) sukat.. nämä on nimittäin toossi mukavat jalassa. Varpaat hymyilevät ja silleen. ;oD

Toiseksi, jos JOKU viitsisi neuvoa, miten tuohon sivupalkkiin liitetään "nappi" niin että se toimii myös linkkinä, niin olisin kiitollinen! Sain laitettua "kuvana" tuon Mystic Waters"- napin, mutta sehän ei oikeasti toimi.

Tomera apupupuni ja minä odottelemme siis neuvoja. ;o))

lauantai 3. marraskuuta 2007

Juniorin villapusero ym höpinää

Viikonloppuna ei sitten millään ole rauhaa kirjoittaa. Aina on joku selän takana odottamassa vuoroaan koneelle.

Juniori täytti eilen puoli vuotta!
Hänellä on jo kaksi pientä hampaanalkua alaleuassa, ensimmäinen ilmestyi syyslomalla ja toinen viime perjantaina, samana päivänä kun esikoiselta vedettiin pari rautahammasta pois. ;o)

Juniori on ollut TÄYSimetyksellä tähän saakka.. mikä minusta on TOSI hienoa, koska muita lapsia olen imettänyt korkeintaan kolmen kuukauden ikäiseksi (paitsi 7kk esikoista, joka ei huolinut pulloa lainkaan). Nyt halusin kokeilla miten hyvin onnistun imettämään jos jätän korvikkeet käytettäväksi vain äärimmäisessä hädässä ;o).
Täytyy sanoa, että on ollut ihanaa, ja helpompaa kuin olisin uskonut. Nyt juniori on saanut pari kertaa maistaa porkkanaperunamössöä..ihan nätisti on aloittanut maistelun, jopa niellyt mössöä eikä vain sylkenyt suupielistään.

Puolivuotispäivän kunniaksi laitan kuvan ihanaisesta pojastani yllään neulomani villapusero. Pusero on ainoa käsityö, jonka sain viime kesänä aikaiseksi! Lankana on Step- sukkalanka, jota ostin varalta kaksi kerää. Neuloin molemmista keristä, että sain kuviot täsmäämään.. ja yllätys yllätys, väriraidat menikin niin, että jouduin toisen kerän aloittamaan ulkoa ja toisen sisältä.
Etu- ja takakappale on siksak- neuletta, hihat sileää, koska halusin suorat hihansuut. Koko on jotain 74/80cm ja langanmenekki 125g. (Lankaa siis jäi vielä sukkien verran.)


Tällä hetkellä puikoilla on pipo Smart- langasta. Siskoni tilasi myöhästyneeksi synttärilahjaksi pipon. Synttärit oli jo syyskuussa, mutta ajattelin selviäväni pelkällä lupauksella, että jotain on tulossa.. ;oD Langat ostettiin yhdessä, sisko valitsi itse värit. Modasta löysin valmiin ohjeen.. ei tarvitse edes silmukoita laskeskella. No jonkunlaista raitaa pitäisi suunnitella.

Perjantaina oli siis esikoisen hammaslääkäri.
Neidillä kasvaa hampaat vähän ristiin rastiin. Pari vuotta sitten poistettiin maitokulmahampaat, että etuhampaat pääsee kasvamaan suoraan. (Ne suoristuikin ihan itsestään ilman rautoja.) Nyt on uudet kulmahampaat tulossa, ja "neloset" poistettiin niiden tieltä.
Odotushuoneessa neiti oli vielä tosi reipas, mutta kun sai hammaslääkärin tuolissa aurinkolasit päähänsä, alkoi uikutus "äiti, mua häikäsee, äiti mä haluan pois täältä". Puudutuspiikin laittaminenkaan ei kuulemma tuntunut, mutta "yhyy, tää maistuu pahalta". Kun hampaita väännettiin irti, neiti kiljui ja kiukutteli, minä pidin muka turvana kädestä kiinni (juniori roikkui toisella käsivarrella)... Hampaat saatiin poistettua, ja illalla neiti oli jo ihan toipunut koettelemuksestaan.

torstai 1. marraskuuta 2007

Lokakuun SNY- paketti

Pakettini saapui siis eilen, lokakuun viimeisenä päivänä. Olinkin aika varma, että paketti tulee vasta loppukuusta, kun sain kuun alussa ylimääräisenä nimipäiväpaketin. ;o) Alla olevat ihanat silmukkamerkit on nimipäiväpaketista. Piti nekin kuvata nyt kun siihen on mahdollisuus. Ovat minusta tosi kauniit!


Varsinainen lokakuun paketti sisälsi salaisen ystäväni neulomat sukat. Sny väitti niitä maailman rumimmiksi sukiksi.. tuskin nyt ihan tosisaan.. minusta ne ainakin ovat tosi nätit. Pituutta sukissa on pikkuisen liikaa, eli joudun niitä vähän lyhentämään. Muuten olisivatkin jo käytössä. Pidän oikein kovasti näistä sukista. Sitä paitsi minulla ei ollutkaan step- langasta tehtyjä sukkia. Nyt pääsen kokeilemaan niiden ihanuutta!


Lisäksi paketissa oli kullanvärinen joulukoristesydän, sievä puinen onnenenkeli (henkilökohtainen ;o) ) ja tarroja, joista yksi on jo käytetty kuten kuvasta näkyy. Ja tietenkin kortti. Salaisella ystävälläni on niin kaunis käsiala, että kateeksi käy.. minun harakanvarpaat kun on sellaiset, että luulisi lääkäriksi eikä käsityöläiseksi.

Piti ottaa vielä erillinen kuva paketissa olleesta Filatin langasta. Aivan ihanaa hörhölankaa. Nyt harmittaa, kun en syyslomalla Isonkyrön Villavintiltä ostanut vaaleanpunaista huovutettavaa lankaa.. olisi tullut suloiset vanttuut jos olisi koristeeksi laittanut tuota lusso (onko tuo sen nimi?) lankaa. Lapasiin tai huiviin täydellistä koristelankaa!